Missä aallot murtuvat

Ohjaus: Sakari Kirjavainen

Lavastus: Jukka Uusitalo

Pannuhuone hehkuu tulipunaisena. Kasinkosketeltava kuumuus tulee iholle, kun hiestä märkä pukseerin lämmittäjä Enok Havström nakkaa tulipesän ahnaaseen kitaan lisää halkoja.

Eletään kiihkeää sotavuotta 1941. Pannuhuone sijaitsee maamme toiseksi vanhimman mielisairaalan, vuonna 1885 Kallaveden rannalle nousseen Niuvanniemen vankimielisairaalan pohjakerroksessa. Savon sydänmaille sijaitsevaan hoitolaitokseen ei itärajan takana raivoava sota yllä, mutta talon sisällä asukit käyvät omaa kipeää taisteluaan.

Oman selviytymistarinansa Niuvanniemen historiaan kirjoittaa myös länsirannikolla kasvanut Enok. Myös hän saa kokea lääkepulan kanssa painiskelevan mielisairaalan ankarat hoitomuodot: eristämisen, kylmät kylvyt ja pakkopaidat. Tunnelma on alakuloinen ja paikalleen pysähtynyt. Kovia kokeneen Enokin murheellisen elämänpolun rinnalla kulkee toinenkin selviytymistarina. Sen keskiössä on Santkarin leski Sofia Eriksson, joka sinnittelee eteenpäin Kylmä-Santakarissa Jan-miehensä kuoleman jälkeen kahden poikansa kanssa.

Tapio Koivukarin suurista menetyksistä kertovan väkevän saaristolaissaagan keskimmäisen osan alkuasetelma ei jätä ketään kylmäksi. Tarinan edetessäkin se pitää tiukasti otteessaan. Palan kurkkuun ja kyyneleen silmään tuovat kovia kokeneiden roolihahmojen kärsimys, kaipaus ja rakkaus.

Ne, jotka saapuvat teatterin lehtereille hempeän saaristolaisromantiikan toivossa pettyvät pahasti. Koivukarin ja ohjaaja Sakari Kirjavaisen ilman kronologista järjestystä etenevän kunnianhimoisen draaman pohjavire on synkkä. Niin Niuvanniemessä kuin Havströmin suvun kotimaisemissa. Huumoria karussa tarinassa on vain tilkkeeksi. Pinnassa ovat ennen kaikkea ihmisen haavoittuvaisuus, mutta samalla myös lähimmäisenrakkaus.

Koivukarin romaanin näyttämölle sovittanut Kirjavainen on tuttu kasvo raumalaisyleisölle. Helsinkiläisohjaaja oli ohjaimissa jo, kun Rauman estradilla esitettiin Koivukarin tragedioiden täyttämän trilogian ensimmäinen osa Luodetuulen maa. Kaksikon yhteistyö toimii nytkin saumattomasti.

Erinomaiset kehykset rauman kielellä etenevälle tarinalle ripustavat Jukka Uusitalon johdolla rakennettu lavastus ja Perttu Suomisen vähäeleisen surumielinen musiikki. Näyttelijäkaarti on pääosin Rauman teatterin vakiokasvoja. He kaikki selviytyvät rooleistaan kunnialla. Timo Julkunen onnistuu mainiosti nuortenkirjailija Väinö Riikkilän Kilun mieleen tuovana Toivo Erikssonina. Vierailija Jenni Kitti puolestaan vakuuttaa tragedioiden keskellä kamppailevana Sofiana, Merja Koivula Enokista eroavana puolisona ja Raisa Sorri Niuvanniemeen ajautuneena Malin Boströminä.
Paluun kanaalikaupunkiin tehnyt Ilkka Koivula on kuitenkin näytelmän kantava voima. Koivulan suoritus kovaonnisen Enokin vaativassa roolissa on vakuuttava. Se riipaisee syvältä.

Merja ja Ilkka Koivula nähdään Rauman kaupunginteatterin Missä aallot murtuvat -näytelmässä avioparina.
Draaman pohjavire on synkkä.

Suru tuo syvät varjot
SATAKUNNAN VIIKKO 07.02.2013 / Vesa-Pekka Järvelä