Hiljaisuus

Ohjaus: Sakari Kirjavainen

Lavastus & Rekvisiitta:
Jukka Uusitalo, Tiina Tuovinen

Jatkosodan viimeinen kevät valvotaan vainajien vierellä Sakari Kirjavaisen hienossa uutuuselokuvassa. Suomi oli ainoa maa, joka huolehti sankarivainajansa kotiin toisen maailmansodan tantereilta. Vuosien 1939-1945 aikana 83 000 kaatunutta siirtyi kotikyliensä multiin, kiitos rintamalinjojen lähimaastossa toimineiden evakuointikeskusten. Kaveria ei jätetty.

Hiljaisuus on kertomus Einosta (Joonas Saartamo) ja Antista (Lauri Tilkanen), saman kylän pojista, joiden tehtäväksi koituu huolehtia kuolleista sotilaista etulinjan tuntumassa. Työtovereina heillä on kaksi nuorta lottaa, Siiri (Joanna Haartti) ja Jaana (Terhi Suorlahti) sekä kaiken kokeneet kuppari-Miina (Sinikka Mokkila) ja Korpikangas (Ilkka Heiskanen), entinen lääketieteen opiskelija. Yhteisöä johtaa sotilaspastori Hiltunen (Kari Hakala). Vainajien vaaliminen on raskas, pakahduttava tehtävä. Einolle tärkeintä on kuitenkin hänen lupauksensa Antin isälle, joka on pyytänyt tätä pitämään hunsvottipoikansa hengissä hinnalla millä hyvänsä. Eino on hyväuskoinen ja siksi helposti jymäytettävä – seikka, jota lottia naurattava ja rahalle ahne Antti käyttää siekailematta hyväkseen. Eino päätyy tekemään likaiset työt myös kaverinsa puolesta.

Hiljaisuus vetää katsojan hiljaiseksi. Sakari Kirjavaisen ohjaama ja Esko Salervon käsikirjoittama teos avaa kokonaan uuden näkökulman sotaan. Sodan kokenut sukupolvi ei muistoillaan kerskannut, mihin Kirjavaisen elokuva löytää vavahduttavan syyn. Kun kaikki uho ja tuho viimein raukesivat, jäi jäljelle vain kuolemanhiljaisuus. Sotaelokuvana Hiljaisuus on omaa luokkaansa, sillä se ei kuvaile historiallisia tapahtumaketjuja tai omaksu moraalista näkökulmaa raastavaan teemaan. Hiljaisuus on kuvaus ihmisistä äärimmäisissä olosuhteissa, rajatilassa, jossa vastakohdat sekoittuvat erottamattomasti toisiinsa – elämä kuolemaan, helvetti pelastukseen ja ystävyys petollisuuteen. Näyttelijät ansaitsevat kaikki mahdolliset superlatiivit. Joonas Saartamon yksinkertainen ja kiltti Eino on elokuvan herkkä sydän. Etenkin Einon ja Ilkka Heiskasen huikeasti tulkitseman Korpikankaan kohtaamisia seuraa lähes henkeään pidätellen. Viimemainittu on tuonpuoleiseen eksynyt sielujenhoitaja, väsymyksessään harras kuoleman renki.

Vähäeleisyydellään vakuuttavalle Hiljaisuudelle suo kaiken mahdollisen hyvän. Harva elokuva onnistuu luomaan näin väkevän ja koskettavan tunnelman sortumatta edes paikoin melodramaattisiin ylilyönteihin. Toivoa sopii, että myös nuorempi yleisö löytää Hiljaisuuden. Kotimaisena elokuvaelämyksenä se on ehdottomasti tämän vuoden parhaimmistoa.

Outi Heiskanen – 08.12.2011 Skenet.

________________________________

Elokuvan kaatuneiden evakuoimiskeskus lavastettiin Ylämaalle, Lappeenrantaan. Saimme käyttöömme Pätärin talomuseoon, johon kuului riihi.  Museorakennus lavastettiin ja sisustettiin sota-ajan asuun. Rakennuksessa oli lottien makuuhuone, toimistohuone ja tupa, jossa ruokailtiin ja pidettiin kenttähartaushetket. Ulkona olevaan aittaan lavastettiin miesten makuupaikat ja hieman luhistunutta saunaa ehostettiin saunakohtauksia varten. Ulkona olevan navetan tiiliseinä lavastettiin näyttämään kiviseinältä. Riiheen rakennettiin lavetit, joiden päällä rintamalta löytyneet vainajat sulatettiin. Myös vainajat siistittiin ja laitettiin kuntoon viimeistä matkaa varten. Ulkokuvat kuvattiin museon ympäristössä. Talvi oli runsasluminen ja pakkasta oli useana aamuna yli – 30 astetta. Luontokin mukaili elokuvan jatkosotavuosien autenttisuutta. Elokuvan talvikohtauksia varten rakennettiin taisteluhauta Kuhmon Vuosangan ampuma-alueelle. Lumettomaan aikaan suoritettuja vainajien hakureissuja varten rakennettiin “taisteluhauta” ja taistelukohtausta varten konekivääripesäke Dragsvikin varuskunnan ampuma-alueelle. Kappeli jossa Antti siunataan, lavastettiin Fagervikin kartannon kappeliiin. Antin koti pihapiireineen lavastettiin kotiseutumuseon miljööseen Hämeessä. Porvoossa kuvasimme junakohtaukset ja junanvaunut lavastettiin sota-aikaiseen asuun. Panssarivaunut saatiin Parolan panssarimuseosta ja Parolan ympäristössä metsätiellä kuvattiin panssarivaunukohtaukset ja Antin kaupankäynti venäläisen sotamiehen kanssa.

Elokuvaa varten kävimme läpi materiaalia Sotahistorian arkistossa. Kaatuneiden evakuoimiskeskuksen toiminnasta saimme mittavasti luettavaa, valokuvia ja peitepiirustuksia sotatantereelle jääneistä vainajista. Lisäksi pääsimme haastattelemaan lottaa, joka oli toiminut Kek:ssa sota-aikana. Häneltä saimme paljon myös inhimillisyyteen perustuvaa tietoa.

Elokuvassa oli erikseen aseseppä Markku Uosukainen, jonka kanssa aseisiin liittyvät rekvisiitat kartoitettiin. Kenttäpuhelimet, sukset, sauvat ja ahkiot vuokrattiin Etelä-hämeen reserviläispiirin kaupasta Hämeenlinnasta, reput ja kenttäpakit Milprosta Säkylästä. Toimistossa olevat paperimateriaalit teetettiin sotahistorian arkiston materiaalien pohjalta. Muut toimistotarvikkeet haalittiin kirpputoreilta ja osto- ja myyntiliikkeistä. Elokuvalla ei ollut yhteistyösopimusta Yleisradion kanssa, joten meillä ei ollut käytettävissä heidän rekvisiittavarastoja. Arkkuja teetettiin elokuvaa varten yhteistyössä Sht-tukun kanssa.

Ehdokas2012      hiljaisuus