Ken tulta pyytää

Ohjaus: Sakari Kirjavainen

Lavastus & Rekvisiitta:
Jukka Uusitalo, Tiina Tuovinen

Sankaripalomies Jesse Viljanen pelastaa lastentarhan vaikeasta palosta kymmenen lasta ja joutuu vasten tahtoaan sairaslomalle. Poltettuaan vahingossa asuntonsa Jesse palaa isänsä asuntoon, lapsuutensa lähiöön Puotinharjuun. Siellä hän törmää nuoruuden rakastettuunsa Marjukkaan. Jesse rakastuu. Rakkauden tiellä on Marjukan poikaystävä, lähiön kingi ja Jessen vanha kiusaaja Kalevi Hakkarainen. Jesse pelastaa Hakkaraisen hengen ja nolaa tämän samalla. Jesse valitaan vuoden palomieheksi ja hänen burn-out:insa vain pahenee. Hän saa työtovereiltaan lahjaksi Liekkimies-asun ja ilmestyy puku päällään vuoden palomiesjuhlaan. Jesse aiheuttaa kaaoksen, sprinklerit laukeavat ja juhlayleisö maaherroineen kastuu. Tv-uutiset välittävät kaoottiset tunnelmat jokaiseen kotiin ja Jesse saa potkut. Liekkimies palaa lähiöön keskelle selvittämättömien asioiden sotkua, jota Marjukan päättämättömyys pahentaa.

Ensimmäisen kerran “Ken tulta pyytää” elokuva oli meidän osaltamme pöydällä vuonna 1999. Tuotannon alkamisajankohtaa kuitenkin siirrettiin ja alkusuunnittelu pyörähti käyntiin täysipainoisesti maaliskuussa vuonna 2000.

Elokuva kertoo tämän päivän lähiöelämästä, hulluistakin ihmiskohtaloista ja varsin yleisestä sairaudesta; työuupumuksesta. Yritimme löytää tyhjiä lähiöasuntoja ympäristöineen, joihin olisimme voineet lavastaa kaikki elokuvan interiöörit ja kuvata elokuvan ulkokuvat. Myllypurossa sijaitsevat asunnot olivat tuolloin tapetilla ja se oli arka aihe, joten lupaa tyhjennettyjen talojen käyttöön emme saaneet. Ainoastaan Jessen asunto, joka onnettomasti syttyy elokuvassa palamaan, lavastettiin yhteen huoneistoon Myllypurossa.

Muut interiöörit rakennettiin Vr:n halliin. Jessen isän, Taisto Viljasen (Antti Litjan), asunnossa aika oli pysähtynyt 1970-luvulle. Pysähtyneisyydestä kertoivat hedelmäkorikuosiset tapetit ja vihreä kokolattiamatto sekä Jessen huoneen sisutus, joka oli jäänyt hänen lapsuusvuosiin. Väitöskirjaansa uppoutuneen Taiston asunto muistutti hajamielisen professorin tutkijankammiota, jossa nykyisyydestä kertoivat ainoastaan välpekoneelta löydetyt uudet muovieläimet ja juuri markkinoille tulleet elintarvikepakkaukset. Tutkimusmateriaali oli vallannut kaiken käytettävissä olevan pöytä ja tuoli pinta-alan. Kirjahyllystä kirjat olivat väistyneet ja “muovikassitutkijan”  hyllyt notkuivat tyhjistä maitopurkeista, purnukoista ja makkarapakkauksista. Seinillä riippui tutkijan plakaatteja, joista muodostui käsittämätön verkosto erilaisia tuotenimiä. Luovana persoonana Taisto oli askarrellut itselleen näppärän oviverhon valmisruokapakkauksien kansista keittiösopen ja olohuoneen jakajaksi. Jessen huoneessa pysähtyneisyys näkyi 1970-luvulla varsin suosituissa auringonlaskutapeteissa ja huonekaluissa. Ajalle ominaiseen tyyliin paitsi seinät, myös ovi sai pinnalleen tapetin. Sisustuksen kaikki elementit hankittiin tuotantoa varten, koska elokuvassa asunto palaa pahoin ja huoneistoa näytettiin myös palaneessa asussa. Halliin rakennettiin myös Jessen Myllypuron asunnon palanut keittiön nurkkaus.

Marjukan ja Jeminan asunto käsitti kaksi huonetta ja keittiön. Asunnon vaaleanpunaiset ruusutapetit kertoivat Marjukan kitschiin taipuvaisesta elämäntyylistä. Asunto oli pieni yksinhuoltajan kaksi huonetta ja keittiön käsittävä asunto, jossa käytännöllisyys ja tilankäyttö olivat maksimoitu;  komerosta avautuvalla sängyllä olohuone muuttui hetkessä makuuhuoneeksi. Asunnon kalustus oli 1980-luvulta, sillä Jeminan synnyttyä ei Marjukan varallisuus riittänyt uusimaan sisustusta. Jeminan huone, murkkuikäisen hiljainen mielenosoitus äidin vaaleanpunaista maailmaa kohtaan, oli mustilla jätesäkeillä päällystetty. Frida Kahlon kuvat, eläinsuojeluaiheiset julisteet ja tarrat koristivat seiniä. Naulakossa roikkui roolipelirekvisiittaa ja pöydillä lojui suurten ajattelijoiden teoksia.

Haitilaispariskunnan, Jean-Jacquesin ja Marie-Clauden, kodin seinät maalattiin voodoo-kuvioinnein ja kirjoituksin. Huoneen nurkkaan valmistettiin temppeli, jonka idea löydettiin afrikkalaisesta voodoosta. Muuntelimme sitä laatoituksella ja sianrasvan sijaan valutimme sen pinnalle runsaasti steariinia. Alttarille valmistettiin voodoo-hahmoja, jotka puettiin kirjaviin kankaisiin. Seinille valmistimme lippuja ja rituaalinaamareita.

Ulkokuvat kuvattiin Puotinharjun lähiössä, sen ympäristössä ja ostarilla. Roolipelejä pelaavat nuoret majailivat telttoineen Vuosaaren puhdistamon betonimaisemissa, keskellä graffitiviidakkoa. Viikin jätevedenpuhdistamon tunneleissa kuvasimme Taistoa keräilemässä väitöskirjansa tutkimusmateriaalia, pieniä muovieläimiä. Alun alkaen Taisto keräili smurffeja, mutta lupaa niiden käyttämiseen emme saaneet ja jouduimme korvaamaan ne muovieläimillä. Palolaitoskohtaukset kuvattiin Espoon Vpk:n tiloissa.

Suuret palokohtaukset kuvattiin varsinaisen kuvausjakson jälkeen. Jessen takautumat lapsuudesta ja palavan lastentarhan sisäkuvat lavastettiin kalkkitehtaan tiloihin Virkkalaan. Lastentarha käsitti 15 metriä pitkän käytävän, jossa Jesse hortoilee tulipallojen keskellä etsien piiloutuneita lapsia. Lisäksi alkutekstijaksoa varten rakensimme lastenhuoneen nurkkauksen, jossa kuvattiin yksityiskohtia lastenhuoneen palavista verhoista, huonekaluista ja leluista.

Elokuva sai ensi-iltansa 09.02.2001.

Ehdokas2002     250px-Ken_tulta_pyytää