Lipton Cockton

Ohjaus: Jari Halonen

Lavastus & Rekvisiitta:
Jukka Uusitalo, Ilmari Hakala

Vuoden 2037 Vladivostokiin, Euroopan liittovaltion pääkaupunkiin sijoittuvassa elokuvassa etsivä Lipton Cockton selvittää omituisten murhien sarjaa; ihmisiä räjähtelee mystisesti kappaleiksi. Jäljet johtavat monikansallisen lääkeyrityksen (LTD) harjoittamiin ihmiskokeisiin ja poliisilaitoksen ylimpään johtoon. Lipton Cockton asunnossaan, suurkaupungin ugrilaisessa korttelissa päätyy taistelukukko seuranaan pohtimaan vaikeaa äitisuhdettaan ja omaa seksuaalisuuttaan, Marilynin näköisen houkutuslinnun ja homojen ristivedossa.

Elokuvan ennakkosuunnittelu alkoi v. 1992. Interiöörit valmistettiin vanhaan makkaratehdasmiljööseen Helsingissä. Tehdasrakennuksen eri kerroksiin rakennettiin etsivä Cocktonin asunto, pornokauppa, Apocalypse-Gallery, sairaala (LTD) ja metroasemat. Kuilussa kulkeva metrojuna rakennettiin kolmen vanhan sairaalasängyn päälle, joita ihmistyövoimalla tuupattiin liikkeelle asemalta toiselle. Vaunun sisäkuvat kuvattiin puutellingin päälle rakennetussa vaunussa, jota kakkosnelosten avulla tärisytettiin niin, että ihmisten liikkeet sisällä näyttivät oikeilta.

Suurin osa ulkokuvauksista suoritettiin Virossa; Tallinnan vanhassa kaupungissa, kaupungin liepeillä olevassa hylätyssä paperitehtaassa ja valkoisen kalkin peittoon peittyneessä Kundan kaupungissa. Elokuvan budjetti oli pieni, josta johtuen lavasteet ja suurin osa puvuista valmistettiin kierrätysmateriaalista. Elokuvan edetessä kuumaliimapistoolista muodostui paras ja pettämätön ystävä. Pois heitetyt koneenosat, rautaesineet ja prismat saivat uuden elämän oudoissa vimpaimissa ja lavasteiden yksityiskohdissa. Työtä riitti vuorokaudet läpeensä ja makkaratehtaasta muodostui koti tuotannon ajaksi lavaste- ja pukuryhmälle. Elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1994. Elokuvan aika elokuvateatterissa oli lyhyt ja se jäikin pienen katsojaryhmän elokuvaksi. Lavastuksesta se kuitenkin sai ansaitun Jussi-patsaan vuonna 1995.

1995ab     002824-02

Valitettavasti oheinen kuvamateriaali on huonolaatuista.